Neutraaliksi kirkoksi?

Akavaan kuuluvan Pappisliiton päivillä piispa Mikko Heikka pohti palkkausseminaarissa kirkon työtä teologiselta kannalta. Alustuksessaan hän useaan kertaan toisti ajatuksen, että "pappisvirka kuuluu lunastuksen alueelle ja papinvirka luomisen alueelle". Hän liitti ajatukseen viime vuosina lanseeratun hokeman "uskon ja rakkauden" koreista ("korit" sanaa hän ei käyttänyt). Alustus oli tietysti ääneen-pohdintaa, mutta kun sitä harrasti piispa ammattiliiton tilaisuudessa, sitä ei voi ohittaa kovin helposti.

Heikan alustuksen teologiseen malliin otettiin kantaa kolmessa puheenvuorossa, joissa kaikissa siihen suhtauduttiin enemmän tai vähemmän kriittisesti tai vähintään ihmettelevästi. Ihmeteltiin mm. tämän ajattelutavan vaikutusta ekumeenisessa työskentelyssä sekä erityisesti sen ongelmasta verrattaessa sitä anglikaanikirkon kanssa annettuun Porvoon julistukseen ja sen velvotteisiin.

Itse näin lausumassa tarpeen neutralisoida kirkko. Miksi neutralisoidaan? Siksi, että valtiovalta, joka toimii uskonnollisesti neutraalina, ei voi perustellusti toimia läheisessä yhteistyössä kirkon kanssa, joka on kestävästi omalla ei-neutraalilla perustallaan. Ehkä Heikalla oli mielessään Suomen evl-kirkon yhteiskunnallisen aseman säilyttäminen, eli hän puhui siis kansankirkon puolesta (tätä motiivia ei sovi moittia. Kirkko on tehnyt ja tekee edelleen kaikkia hyödyttävää julistus- ja kasvastustyötä).

Puhetta on kuitenkin moitittava. Ensinnäkin teologisesti se synnyttää tukun ongelmia. Toiseksi sen puolustettavaan pyrkimykseen (jolliseksi sen oletan) liittyy sudenkuoppa. Jos vahvan aseman hinta on itse uskonnonharjoituksen neutralisoiminen, hinta on liian suuri. Kirkolla on asema ja tehtävä yhteiskunnassa, olipa yhteiskuntajärjestys minkä hyvänsä ideologian läpäisemä . Kirkon tehtävä on profeetallinen. Sen tehtävä on tuoda julkiseen keskusteluun asioita sen omasta arvopohjasta käsin. Sen on oltava yhteiskuntaa muuttamaan pyrkivä voima. Tätä se ei voi kuitenkaan tehdä, jos se LUOPUU JUMALANPALVELUKSESTA, kuten näen asian kaikessa karmivuudessaan. Onhan jo olemassa polittiset puolueet, jotka operoivat pelkästään yhteiskunnallisella tasolla. Kirkon ei tarvitse tulla "puolueeksi" tai antautua jonkun puolueen ideologian palvelijaksi. Kirkon tulee olla Kirkko.

Liioittelenko? Toivottavasti. En kuitenkaan voi sille mitään, että näin alustuksessa tällaisia silmuja.

Kirkon asema Jumalan luomassa maailmassa on olla Jumalan palvelija Jumalan toisen palvelijan - yhteiskunnan ja sen jäsenten - hyväksi. Palvelun luonne ja lähtökohta on lunastus iankaikkiseen elämään Kristuksen verellä. Tässä Heikka oli täsmälleen oikeassa. Lunastus on kirkon perusolemusta: Kristuksen Kirkko perustuu Lunastajaan ja hänen lunastukseensa ristillä, sen tehtävä on palvella lunastusta kiitosuhrilla (jumalanpalveluksen sekä yksityinen rukous ja ylistys), julistuksella ja sakramenttien viettämisellä. Jos kirkon tehtävä nähdään vain papeista käsin, erehdytään. Jos papin toimittama virka ja tehtävät messussa määritellään luomisen teologiasta käsin, erehdytään. Kirkon toiminnan subjekti ja objekti on pyhien yhteisö kokonaisuudessaan. Yhteinen pappeus ja erityinen pappeus (paimenvirka) toimivat lunastuksen virassa yhdessä toinen toiseensa nojaten. Toista ei ole ilman toista. Molempien olemus perustuu Lunastajaan so. yhteinen pappeus on Kristuksen pappeutta, paimenvirka on Kristuksen taivaasta antama armolahja (Ef. 4: 11).

Pappisviran (saadaa vihkimyksessä) ja papinviran (pappisviran virkanimike historiallisessa kirkossa) erottaminen kahteen eri teologiseen lokukseen on nähdäkseni kaukaa haettua. Papinviralla ei nimittäin ole tehtävää jumalanpalveluksessa ellei se ole olemuksellisesti pappisvirkaa. Ilman olemuksellista osallisuutta lunastuksen tehtävään pappi olisi jumalanpalveluksessa jonkinlainen käsittämätön ulkojäsen, vierailija, maallista regimenttiä, joka voisi seisoa vain kädet suorina. Tämä tietysti mahdotonta. Lutherkin aikanaan sanoi, ettei regimenttejä (hengellinen ja maallinen valtapiiri) saa sekoittaa.

Tästä pälkähästä ei päästä sillä, että korostetaan kaiken viran ja tehtävien perustuvan yhteiseen pappeuteen ja että paimenvirankin pappeus olisi tätä samaa. Jos tälle tielle lähdetään joudutaan pian funktionalistiseen virkateologiaan (jossa olisi kuitenkin sama ongelma - maallinen regimetti pitäisi hallussaan hengellisen regimentin tehtäviä.). Paimenvirka on Kristuksen asettama (institutum est) erityinen virka. Se on pyhien palvelusta varten asetettu. Se ei ole osa maallista regimenttiä. Sen suhde maalliseen regimenttiin on täsmälleen sama kuin seurakunnankin: seurakunta on pyhien yhteisö, joka tulee näkyväksi yhteisessä tunnustuksessa ja sanan ja sakramenttien vietossa. Seurakunnalla on ajallinen nimi (Malmin seurakunta, Utsjoen seurakunta) ja maallisten pykälien avulla muodostettu organisaatio. Pykälät luovat seurakunnan ajallisen olemuksen hahmon ja sijoittavat sen yhteiskuntajärjestykseemme, mutta ne eivät ole seurakuntaa konstituoivia elementtejä eli ne eivät tee kirkkoa Kirkoksi. Kätketyltä eli varsinaiselta olemukseltaan Kirkko ei ole osa maallista valtapiiriä, vaan kokonaan hengellistä. Se kuuluu uuteen luomakuntaan. Samoin paimenvirallakin on maalliset pykälät ja virkanimitykset, vaikka virka saadaan henkilön sisäisen ja seurakunnan ulkoisen kutsun välittämänä Pyhän Hengen kautta pappisvihkimyksessä. Vihkimyksen jälkeen jokainen virassa otettu askel on uskonnonharjoitusta täysmääräisesti.

Piispainkokouksen surullisen kuuluisassa syksyn selonteossa mainitaan ajatus, että pappi harjoittaisi henkilökohtaisesti uskontoa vasta polvistuessaan itse ehtoolliselle. Kun tähän liittää Heikan alustuksessa mainitun jaottelun tulee pakottamattakin mieleen, että on ilmiselvä tarve saada jumalanpalvelus valtiollisten lakien kontrolliin. Kontrolli merkitsisi sitä, että jumalanpalveluksen sisällöstä päättäisi viimekädessä yhteiskunnallisten lakien laatijat. Kirkko olisi näin neutralisoitu, irrotettu Jumalasta ja hänen sanastaan, ja sitä johtaisi kulloinenkin ideologia eli maailman henki. Tuliko mieleen portto ja peto?

Haluan uskon Mikko Heikasta kuitenkin hyvää, hän vaikutti hyvältä tyypiltä, kun vaihdoimme alustuksesta muutaman sanan kahden kesken. Olkoot nämä ajatukseni vain minun mielikuvitustani, ei hänen tarkoituksiaan...

Muuten. Horisonttia Heikan alustukselle luokoon vaikkapa EU:n uskontopolitiikka, jossa on nähtävissä pyrkimys uskontojen aseman vähentämiseen EU:n julkisessa elämässä. Ajatellaanpa vaikka "Jumalan" mainitsemista EU:n perustuslakiluonnoksessa. Roomalaiskatolisten ja kristillisesti värittyneiden puolueiden avulla pyrittiin saamaan EU:n henkisen perustan osaksi kristillinen usko (mm. tapaus Puttiglione), siinä kuitenkaan onnistumatta. Vaikutuksensa on myös Turkin EU jäsenyydellä, jonka muhamettilaisuuden vaikutukseen suhtaudutaan varauksella. Ei kristityt luovuteta vielä, kristinuskolla on annettavaa ihan omalta pohjalta Jumalan luomassa maailmassa.

Vesa Pöyhtäri