Kaupungin ja Kristuksen hommissa

Aina toisinaan osallistun Oulun kaupungin kaupunginvaltuuston kokouksiin. Varajäsenenä tuuraamisia tulee melko harvoin, mutta tulee kuitenkin. Ympäristölautakunnassa olen sitten useamminkin. Kristittynä olen toisinaan pohtinut Raamatun maailmankuvaa ja yhteiskunnallista osallistumista.

Apostoli Paavali oli aikansa oppineita ja jo nuoruudestaan monipuolisesti maailmaa nähneitä. Tarson monikultuurinen kaupunki, kauppiaiden, ajatusten ja uskontojen solmukohta, oli hänen kasvualustansa. Kristityksi tultuaan ja Herran kutsumana apostolina hän sai suuren vastuun kantaakseen. Hänen tuli olla Kristuksen, entisen vainottunsa, todistaja kansojen edessä. Paavalista tuli pakanain apostoli.

Kaupunkilaisena hän tunsi kaupungin asukkaiden sielunelämää ja ajattelumalleja. Hän osasi käyttää kokemuksiaan ja tietojaan hyväkseen viedessään sanaa eteenpäin. Areiopagin puhe on tästä vain yksi kulttuurin ja uskontojen ymmärtämisen esimerkki. Paljon myöhemmin, apostolinvirkansa loppusuoralla, jo vangittuna Herran palvelijana, hän jälleen käyttää hyväkseen kulttuurin ja lakien tuntemustaan. Kun helpotusta ei tullut Kesarean oikeudesta, ja Jerusalemin oikeuden eteen joutumista oli viisasta välttää, hän vetosi keisariin. Hän tiesi, että keisariin vetoamisella hän saisi hengähdystauon ja pääsisi taas eteen päin. Kaksi vuotta Kesareassa tutkintovankeudessa vaihtui Rooman lähetysmatkaan "kruunun kyydillä".

Paavalin esimerkissä on merkittävää, että hän vetosi maalliseen oikeuteen. Tästä voisi joku ajatella, että Paavali lähti väärään suuntaan - hänen olisi pitänyt jättää asiansa vain Herralle rukouksissa ja jos johonkin mennä niin juuri Jerusalemiin, sinnehän Herrakin meni tuomittavaksi. Mutta niin Paavali ei siis tehnyt. Hän ei jättänyt asiaansa "Herralle". Vai eikö? Tarkemmin ajateltuna, juuri niin hän teki.

Jo aikaisemmin, asuessaan ja julistaessaan Korinttissa, hän kirjoitti kirjeen Rooman kristityille. Tässä kirjeessään hän käyttää esivallasta määrettä "Jumalan palvelija" (Theou diakonos). Rooman valtakunnan esivallasta hän oli valmis käyttämään noin hurskasta nimitystä! Tiedämme hyvin, ja hänkin tiesi, että esivalta omassa elämässään ja myös usein hallitustoimissaan oli varsin jumalaton. Kuitenkin hän sanoi, vakaasti ja harkitusti, - "Jumalan palvelija".

Uskonpuhdistaja Martti Luther oli paavalilainen teologi, kun hän määritteli Jumalan työn kahteen valtapiiriin - maalliseen ja hengelliseen. Molemmat ovat Jumalan työtä ja molemmilla on oma tehtävänsä. Kumpikaan ei myöskään saa astua toisensa tontille. Maallinen hoitaa maalliset, hallinnon, oikeuslaitoksen ja esivallan miekan. Hengellinen hoitaa evankeliumin saarnaamisen ja sakramenttien jakamisen sekä seurakunnan hallinnon.

Takaisin Oulun kaupungintalolle. Istumapaikkamme vieressä oikealla puolella ovat vihreiden edustajat ja vasemmalla ja edessä kokoomuksen edustajat, etu-oikealla sdp ja keskusta jne. Olen kokenut hienoa "veljeyttä ja sisaruutta" näiden eri puolueiden edustajien kanssa. Kullakin meillä on tietysti omat mielipiteemme ja puolueemme, mutta se ei estä reilua henkeä ja peliä toisten kanssa. Tällaisessa veljeydessä (on siellä kyllä sitten ikäviä hankauksiakin) olen tuntevinani jotakin siitä todellisuudesta, että kaikki yhdessä olemme salatulla tavalla "Jumalan palvelijoita".

Sunnuntaina puen sitten päälleni mustan paidan, panen "sokerinpalan" kaulaan ja lähden johtamaan Herran kansa jumalanpalvelusta.

Kahdessa virassa, yhden Herran palvelijana.

Vesa Pöyhtäri