Vastaus Kaijalle

Hei Kaija
Kiitos meilistä. Kirjoitus oli hyvä, ja itse ajattelen paljossa samansuuntaisesti.

Turha kai sanoakin, että juuri se loppuosa jää minulta allekirjoittamatta. Perustelen sitä sillä, että astuessani alttarille naispapin kanssa minä tunnustaisin hänen teologisen oikeutensa pappisvirkaan ja siten myös hänen pappeutensa. Enhän voi mennä alttarille ja ajatella, että "tuo ei ole oikea pappi, mutta minä nyt tässä näyttelen seurakunnan edessä kuin hän olisi". Sen jälkeen ei olisi mitään järkeä rehellisyyden nimissä olla olevinaan naispappeuden vastustaja.

Jumalan on tuomio, se on totta. Naispappi sanoo olevansa Kristuksen palvelija, Kristus on siis hänen työnsä tuomitsija, kuten minunkin. MInä en häntä tuomitse kadotukseen - eihän se edes ole ihmisen virka sellainen. Täällä ajassa joudun kuitenkin toimimaan omantuontoni mukaisesti ja kehoittamaan häntä mukaani apostoliseen uskoon sellaisena kuin sen kirkko uskoi 2000 vuotta.
Vesa Pöyhtäri

Kaijan viestiin lisään vielä ajatuksen, että tarkoitukseni ei suinkaan ole sanoa, että pelastus on vain naispappeuden torjujien yhteydessä, eli että täytyy olla naispappeuden torjuja päästäkseen taivaaseen. Kuitenkin kehotan elämään uskossa ja elämässä sen mukaisesti, jota Herramme apostolien kautta on pyhään Raamattuun kirjannut.



Kaijan yleisönosastokirjoitus Ilkka lehdessä 24.7.2007:

PAPIN VIRKA

Keskustelu naispappeudesta ei ota laantuakseen. Eino Mikael Koivula purki omaa sydäntään evankelisena, naispappeuden hyväksyjänä, SLEY:n ”virallista” linjaa vastaan. (Ilkka 19.7.2007) Koivula kokee tulleensa ulosheitetyksi herätysliikkeestään.
Käsittääkseni SLEY ei ole heittämässä ketään ulos. Liikkeen piirissä sen sijaan naispappeuden puoltajat itse ovat tällä hetkellä rakentamassa irtiottoa liikkeestä, päättäessään kanavoida lähetyskannatuksensa ohi SLEY:n virallisten kanavien. Tämä on mielestäni vallankäyttöä ja naispappeutta vastustavien nurkkaan ajamista ja pakottamista hyväksymään naispappeus euroilla.
Itse olen naispappeuden voimaantulon jälkeen ollut puoltaja. Kun aikaa on kulunut, sydämessäni vain tiedän, että papinvirka ei kuulu naiselle. Papinvirka on kaitsijan virka, paimenen virka, isän virka. Tavallisessa perheessä mies on ensisijainen vastuunkantaja perheestä. Hän on perheen pää. Hänen tehtävä on ensimmäisenä ottaa vastaan ulkopuolelta tulevat viimat ja tuiskut ja huoltaa perhettään. Seurakunta on Jumalan perhe, jonka paimenten tehtävä on hoitaa seurakuntaperheen isän virkaa.
Sisimmässäni kuulen hiljaisen äänen, kun näen esimerkiksi naispapin alttarilla ehtoollista asettamassa: ”Nainen ei kuulu alttarille”. Naisen tehtävä seurakunnassa oikein nähtynä ei olisi sen huonompi kuin papin tehtäväkään, vaan sellainen, jossa nainen hoivaajana pääsee oikeuksiinsa. Vanhassa lehtorinvirassa ei ollut vielä löydetty oikeaa käsitystä, vaan kärkyttiin papillisia oikeuksia.
Naispappeuden vastustajien taktiikka kieltäytyä yhteistoiminnasta naispapin kanssa jumalanpalveluksissa ei mielestäni ole oikea. Miespapin tehtävä on hoitaa uskollisesti oma tonttinsa, oli parina jumalanpalveluksissa nainen tai mies. Miespappi ei voi asettua Jumalan paikalle toisen omantunnon tuomitsijaksi, vaan jättää naispapin tuomio Jumalan käsiin.

Kaija Honkala
Seinäjoki