Thursday, June 21, 2007

Riitautettu konfirmaatio

Minulla on rippikoululeiri kesäkuun lopulla. Samassa leirikeskuksessa on pitämässä omaa leiriään myös seurakuntamme naispappi. Olemme yhdessä hänen kanssaan jo syystalvella sopineet ajolinjat leireillämme niin, että tarpeettomia törmäyksiä ei siellä tapahdu. Keskusteltavaa oli jonkin verran.


Näin olisimme saaneet rauhallisen leirin, jossa virkakysymys ei nousisi ykkösteemaksi, vaan voisimme keskittyä Kristuksen sovitustyöhön ja kristinopin opettamiseen omille ryhmillemme. Olosuhteisiin nähden mahdollisimman rauhassa, mikäli se meistä riippuu, olisimme käyneet myös konfirmatiomessuihin ja konfirmoineet ryhmämme omien avustajiemme kanssa. Henkilökuntaa oli molemmilla riittävästi.


Kirkkoherra ei ole ilmeisesti ollut tyytyväinen suunnitteluun. Kun ajatukseni oli, että hyvä törmäysten välttämisen linja jatkuu tietysti myös ryhmien konfirmaatioihin, jouduin pettymään. Minulta kysymättä ja vastoin esitystäni kirkkoherra Lavanko määräsi naispapin leirini konfirmaatiomessuun avustajaksi ja minut naispapin leirin konfirmaation avustajaksi. Näin hän riitauttaa kaksi rippikoululeiriä. Muodollinen selitys hänellä lienee tietysti työekonomia ja syrjintä. Syrjinnän suhteen tilanne muodostuu siten sellaiseksi, että syrjintää on hänen mukaansa se, että haluan väistyä naispappeusmessuista, mutta syrjintää ei ole se, että hän pakottaa kirkon vanhempaan virkakäsitykseen sitoutunut pappi vastoin omaatuntoaa ja vakaumustaan yhteistyöhön naispapin kanssa. Perustuslain mukaan se on syrjintää, vaikkakin eri nimikkeellä.


Vetosin asiassa piispaan hyvissä ajoin. 30.4. kirjoitin hänelle kirjeen ja pyysin häntä puuttumaan tilanteeseen. Piispan tehtävänä on ohjata myönteiseen ratkaisuun mm. juuri tämänkaltaiset kirkon uskon tulkinnoista ja työstä johtuvat pappien väliset taistelut. Samuel Salmi alkoi tehtävään määrämällä lääninrovastin keskustelemaan ja laatimaan raportin tilanteesta. Sen Hannu Ojalehto teki selvityksen 15.5. Hänellä ai ollut valtuuksia ratkaista kysymystä. Asia palasi piispalle. Piispan vastausta odottelen edelleen. Leiri alkaa 30.6. ja konfirmaatio on 8.7. joten aikaa vielä on.


Lakimiesasessori on antanut oman mielipiteensä asiasta 19.6. Osmo Rahjan ratkaisu -"ei järjestelyjä"- tuntui tyrmäävältä. Rahja ei ottanut ollenkaan huomioon rippikoululaisten ja konfirmaation juhlaväen tarpeita, jotka lääninrovasti omassa vastauksesaan ymmärsi koko ongelmatiikan ohella. Mitä palvelee se, että nuoruudenajan kirkollista juhlaa käytetään seurakunnassa naispappeuskysymyksen riitauttamiseen? Onko lakimiesasessorilla asiassa jokin piiloagenda? Olen jo 9 vuoden ajan konfirmoinut aluekappalaisena Kaukovainiolaiset nuoret ja toivoisin voivani jatkaa rauhassa työtäni kaukovainiolaisten hyväksi.

Omalta puoleltani totean, että en osaa muuta olla kuin virkateologiassa perinteinen kristitty. Muu olisi minulta falskia. Sellaisena minut vihittiin papiksi vuonna 1992 ja sellaisena asetettiin paimenvirkaan Karjasillan seurakuntaan vuonna 1999. Hallinnollisissa asioissa teen yhteistyötä naispappien kanssa, mutta en voi voi pitää kirkon ratkaisua pyhän Raamatun mukaisena. Siksi jatkan aikaisemmalla linjalla. Se on kirkon hyväksymä oppi.

Monday, June 04, 2007

Porvoon hiippakunnan kirkollinen lehti on nimeltään Kyrkpressen. Sen päätoimittaja on arvostettu kirkollinen keskustelija Stig Kankkonen. Olen nauttinut lukea Kyrkpresseniä Kotimaan rinnalla ja vertaila sitä kuvaa, jonka ne välittävät kansankirkostamme. Mielestäni Kyrkpressen johtaa 6 - 0.
Viimeisin Kyrkpressen nostaa esiin merkittävän huomion. Jutussaan imagotutkija Erkki Karvosesta lehti viittaa Karvosen väitteeseen, että piispat ovat pitäneet aktiivisesti huolta siitä, että kirkon julkisuuskuva säilyy negatiivisena. Tämä siitä huolimatta, että valtaosa kansasta kokee kirkon toiminnan luotettavana ja hyvänä. Miksi siis piispat tahtovat jatkuvasti nostaa esiin ja dramatisoida naispappeuskysymyksen, joka on kuitenkin vain pieni ongelma kirkossa? Hyvä kysymys.
Pääkirjoituksessaan Kankkonen vetää mielenkiintoisen sovelluksen kirkon toiminnasta. Tähänkin voisi media kiinnittää huomiotaan. Kankkosen mukaan otsikoiden ulkopuolelle on jäänyt kysymys, joka vaikuttaa kirkkoon vääjäämättömästi. Kirkon päätösten (epä)johdonmukaisuus on jatkuvasti muhiva ongelma. Toiminnan johdomukaisuuden ongelma on siinä, että tuomiokapituleille ei näytä olevan mikään ongelma ne henkilöt, jotka avoimesti ottavat etäisyyttä siitä, mitä kirkko virallisesti opettaa. Sen sijaan kirkon ongelmana ovat ne kirkon työntekijät, jotka pitäytyvät siihen, mitä kirkko on jo 2000 vuotta opettanut.
Kankkosen huomio on osuva. Johdonmukaisuuden puute johtaa siihen, että kirkkonsa johdon toiminnan kokevat vieraaksi ne kirkon jäsenet, jotka itse tahtovat pitäytyä kirkon ikiaikaiseen sanomaan. Minulle herää kysymys, onko tämä myös kirkon johdon pyrkimys? Haluaako se eroon uskovaisistaan? En tahtoisi uskoa sitä.