Tuesday, January 29, 2008

"Kahden virkanäkemyksen kirkko"

"Kaj-Erik Tulkin mielestä Arto Seppäsen peräänkuuluttama "kahden virkanäkemyksen kirkko" voitaisiin toteuttaa laillisesti joko maallisen lain puitteissa tai kirkon sisäisin työjärjestelyin." Kotimaa.fi 28.1.2008

Oikeustieteen maisteri puhuu viisaita. Lisäisin mahdollisuuksien plakkariin vielä yhden näkökulman kirkon sisäisestä asioiden järjestelystä - työnjakokirja. Tämä malli voisi toimia interim-kaudella, väliajalla, kirkon järjestäessä keskuudessaan eri virkakäsityksiä edustavien elämän esimerkiksi erillisten kirkkojärjestysten avulla.
  • Seurakunnassa, jossa on useampi kuin yksi papinvirka tai yksi tai useampi lehtorinvirka, tulee pappien ja lehtoreiden, ottaen huomioon mitä 2 luvun 24 §:ssä on määrätty, jakaa työ keskenään ja laatia työnjakokirja. Jos työnjaosta ei päästä sopimukseen, ratkaisee asian tuomiokapituli. KJ 6: 16

Työnjakokirja-malli vähentäisi kirkkoherrojen stressiä ja painetta julkisuuden edessä, sillä työnjäkokirja ei ole kirkkoherran päätettäviin kuuluva asia, vaan hän on yksi työnjakokirjan allekirjoittajista. Papisto kantaisi yhdessä asian vaatiman juridisen vastuun. Viime kädessä kuitenkin tuomiokapituli kantaisi vastuun. Työnjakokirja olisi syytä hyväksyttää tuomiokapitulilla tai ainakin lähettää se tiedoksi, että paikallinen piispa ottaisii sen hallinnollisesti virkavastuulleen.

Koska piispamme yhdessä sanovat, ettei ns. vanhempi virkakäsitys ole harhaoppia tai epäraamatullinen, olisi täysin mahdollista työnjakokirjalla yhdessä sopia, että näiden seurakuntalaisten sielunhoito ja jumalanpalveluselämästä huolehtiminen vanhemman virkakäsityksen mukaisesti ja sitä perinnettä jatkaen kuuluisi tietylle seurakunnan papille, joka itsekin olisi sitoutunut tähän näkemykseen. Tällä voitaisiin Vammalan ja Karjasillan seurakuntien kiistat, ja monien vastaavien, hoitaa odottaessamme kunnollista järjestystä.

Koska kirkossamme on hyväksytty kaksi teologista virkakäsitystä, eo. päätös voitaisiin tehdä jo nykyisen kirkkojärjestyksemme puitteissa. Kirkkolain ensimmäinen pykälä on jo riittävä peruste toiminnan aloittamiseen ja sen teologiseksi perustaksi.

Kaikkia ongelmia työnjakokirja-malli ei poistaisi. Välikaudellakin tarvitaan uusia ns. vanhauskoisia pappeja. Uusien pappien vihkiminen tulisi edelleenkin olemaan ongelma niin kauan kuin piispat eivät katso voivansa vihkiä pappeja muualla kuin tuomiokirkoissa. KJ:n kannalta paikallisseurakunnassa tapahtuva vihkimys olisi täysin mahdollinen. Kun vanhempaa virkakäsityksen tunnustava mies vihittäisiin virkaan, vihkimys tapahtuisi siinä seurakunnassa, jossa seurakunnalla olisi tässä tunnsutuksessa elävä yhteisö keskuudessaan.

Näistä yhteisöistä voisi muodostua aikanaan yhteisöjen verkosto, jonka kirkollisen valvonnan, hallinnon ja vihkimykset hoitaisi laaditun kirkkojärejstyksen mukaisesti "lentävä piispa" ja tuomiokapituli. Mukaan otettaisiin tietysti myös nykyiset herätysliikkeiden ja säätiön jumalanpalvelusyhteisöt.

Thursday, January 10, 2008

Arvoisa kirkkomme arkkipiispa. Te luonnehditte Luther-säätiön kastetoimintaa, jolla he kastavat kirkkomme jäsenten lapsia ja kehottavat vanhempia liittämään lapset kirkkomme jäseniksi, "röyhkeäksi uhitteluksi" koska he tietävät toimivansa kirkkojärjestyksen vastaisesti.

Jos haluaisimme nähdä tapahtumat positiiviselta kantilta, voisimme nähdä toiminnassa kristittyjen hädän kirkkomme puolesta ja aktiivista toimintaa sen tervehdyttämiseksi. Tunnustuksellisten seurakuntalaisten tarvetta ja useasti toistettua nöyrää pyyntöä eivät ole kirkkomme johtajat kuunnelleet, siitä minulla on henkilökohtaisia kokemuksia täältä Oulusta. Näen vain hyväksi, Jumalan edessä, että näitä yhä hiljaisempia pyyntöjä on alkanut kuunnella nämä parjatut säätiöläiset. Palkitkoot Jumalan heidät vanhurskasten ylösnousemuksessa.

HErra arkkipiispa. Meidän luterilaisen kirkkomme tunnustuskirjat määrittelevät seurakunnan
  • VII Kirkko Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen yksetyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: "Yksi usko, (Ef. 4:5--6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne.""

Kirkollisessa kiistassamme on kyse siitä, että tunnustuksellinen osapuoli katsoo sakramenttien "oikeaan toimittamiseen " kuuluvaksi myös pappisviran Raamatulliset asetukset, joista yksi olennainen on paimenen sukupuoli. Niissä seurakunnissa, joissa ei seurakuntien työntekijät tue tätä uskoa, on oikein, että joku muu kirkkomme pappi tai tässä tilanteessa Ruotsissa papiksi vihitty henkilö opettaa ja toimittaa sakramentit ja antaa Kristuksen paimenhoitoa - kirkon piirissä ja sen uskoa tukien. Olen vakuuttunut, ja tekin sen tiedätte, etteivät herätysliikkeiden väki ja säätiön väki tee tätä muusta syystä kuin rakentaakseen Kristuksen kirkkoa evankeliumilla. Kristus on toiminnan johtotähti.

Kysyn teiltä, herra arkkipiispa, miksi te ette voi osoittaa meille herätysliikekristityille ja säätiöläisille ja tavallisille kirkkokristityille, jotka tukeudumme vihityn miehen paimenvirkaan, tilaa kirkossamme? Emme ole muuttaneet Raamattua emmekä tunnustusta. Jatkamme kirkkomme aikaisempaa järjestystä ja tapaa. Mikä meidät tekee niin epähaluttaviksi, että niitäkin kirkkomme omiakin pappeja, jotka haluavat tukea tätä osaa kirkossamme, vainotaan nojautuen teidän johtamanne piispainkokouksen päätökseen? Vainotaanko meissä entistä kirkkoa? Oletteko itse tulleet sille vieraaksi? Tällainen kysymys tulee mieleeni. Kirkollisen sateenvarjon alle pitäisi mahtua kaksi kirkkojärjestystä.

Tukijanne kirkollisessa työssä, Vesa Pöyhtäri

Wednesday, January 09, 2008

Kirkko hyväksyy Luther-säätiön pappien kasteet

Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyy Luther-säätiön pappien toimittamat kasteet. Kuopion hiippakunnan noudattaman käytännön mukaan lapsia ei kieltäydytä ottamasta paikallisseurakunnan jäseneksi, heitä ei kasteta uudelleen, heitä ei oteta kirkkoon hätäkasteen vahvistamiskaavalla, vaan vanhempien ilmoituksen perusteella. Päätös on merkittävä.

Päätös avaa oven laajempaan toimintaa kirkkomme hyväksi Luther-säätiön niille papeille, jotka ovat saaneet pappisvihkimyksensä Ruotsissa Lähestyshiippakunnassa. Hekin voivat nyt hyvillä mielin kastaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkkoon kuuluvien vanhempien lapsia vakuuttuneina siitä, että kirkko ottaa heidät yhteyteensä.

Tarvetta Kuopion hiippakunnassa otetulle päätökselle todellakin oli. Monessa seurakunnassa seurakuntalaiset huokaavat, että mistä luotettava tunnustuksellinen luterilainen pappi lapsen kastajaksi, kun seurakunnassa on vain ääriliberaaleja tai naispappeja. Nyt on osoitettu käypä ja hyväksytty tapa ratkaista asia.

Ei ole ollenkaan yhdentekevää, kuka lapsen kastaa. Vaikka salassa epäuskoisenkin toimittava sakramentti on pätevä ja antaa kasteen lahjan, ei vanhempia vakuuta kirkon hyvät lupailut, kun he jo varsin usein näkevät pappiensa kannaotoissa selvää Raamatusta luopumista. Silloin ei ole myöskään hengellistä luottamusta. On selvää, että tällaisessa tilanteessa kastajaksi halutaan pappi, joka tunnustautuu pyhään Raamattuun ja kirkkomme tunnustuskirjoihin ja kilvoittelee uskossa ja elämässä niiden mukaisesti. Kastajan kuva jää perhealbumeihin. Vanhempia lämmittää, jos Herran lahjan on tuonut sellainen pappi, joka tahtoo tukea perheen uskoa.

Siunausta teille kaikki Luther-säätiön papit!