Wednesday, November 21, 2007

Perustuslain vastainen päätös

Vammalan seurakunnan kappalainen Jari Rankinen tuomittiin Turun tuomiokapitulissa kolmeksi kuukaudeksi eroon virastaan sekä eroon pappisviran toimittamisesta. Turha lienee todetakin, ettei tuomiokapituli ottanut päätöksessään huomioon kirkkomme tunnustusta ja pyhää Raamattua. Näiden lisäksi se ei huomioinut sitäkään, että kirkkomme hyväksyy naispappeuden torjumisen teologisena ratkaisuna ja tahtoo olla sen kirkon kanssa saumattomassa jatkumossa, joka näin opetti lähes 2000 vuotta.

Tuomiokapitulin tulisi ymmärtää kirkollisen oikeuden lähtökohdat. Turun kapituli tuomitsi kirkon uskonnonharjoituksessa nousseita ristiriitakysymyksiä katsoen ainoastaan Suomen perustuslakiin. Näkökulma on suppea. Liian suppea. Suppeana se ei anna jäsenilleen sitä oikeusturvaa, joka kirkon tuomioistuimen tulisi tuomiovallan käyttäjänä jäsenilleen suoda. Suppean näkokulman seuraus oli se, ettei päätös toteuttanut sitä, mitä varten se annettiin. Tarkoitus oli noudattaa perustuslakia, mutta juuri se jäi nyt tekemättä. Turun tuomiokapituli ohitti tarkoituksellisesti tasa-arvolain 2 §:n. Turku ei antanut perustuslakimme suojaa yhdelle jäsenelleen. Suorastaan surkuhupaisaa on, että tasa-arvolain toinen pykälä on säädetty juuri ajatellen mm. Suomen evankelis-luterilaisen jumalanpalveluksia!

Yhtälö näyttää tältä: 1)Kirkon toimintaa perustehtävässään määrää Raamattu ja Tunnustuskirjat (KL ja KJ 1 §). 2)Kirkot ovat saaneet valtiolta tasa-arvolain toisen pykälä, ns. vapautuspykälän, joka vapauttaa kirkot toimimaan maassamme Raamatun mukaiseksi tulkitsemansa virkakäsityksensä mukaisesti rikkomatta tasa-arvolakia. 3) Naispappeus toteutettiin ainoastaan hallintokysymyksenä ja nimenomaan välttäen sen käsittelemistä opillisena ja tunnustukseen liittyvänä kysymyksenä. 4) Suomen evl kirkko hyväksyy, että naispappeuden torjuva virkakäsitys on Raamatun mukainen ja että jumalanpalvelusta saa viettää sitä teologiaa noudattaen. 20 vuotta on osoittanut sen. 5) Turun tuomiokapituli tuomitsee kappalaisen kolmeksi kuukaudeksi viralta, koska hän on noudattanut kirkon hyväksymää teologiaa pappisvirassaan.

Viides kohta tuo yhtälöön riidan.

Valtiovallan olisi vihellettävä pilliin. Kirkko ei siihen itse kykene. Kirkon olisi saatava aikalisä perehtyä kirkollisen oikeuden asemaan maamme oikeusjärjestelmässä. Muuten vaarantuvat kansalaisten oikeudet harjoittaa uskontoa omissa yhteisöissään se on kirkossa.

Kaiken lisäksi uskonnonvapauslakikin rikotaan, sillä kirkon tuomiokapitulitoiminta osoittaa, ettei yhteisön ole huolehdittava uskonnollisesta turvallisuudesta yhteisönsä sisällä. Nyt kirkko rankaisee ja estää jäseniään noudattamassa oppiperustansa mukaista oppia ja käytäntöä tilaisuuksissaan. Tuleeko kirkosta turvattomuuden tyyssija, ja aivan kirkon johdon suunnitelmien mukaisesti? En tahtoisi uskoa sitä.

Sokerina pohjalla, kahden viikon takainen kirkolliskokous nähtävästi romutti yhdellä äänestyksllään syksyn 2006 piispainkokouksen päätöksen juridisen perustan. Tästä minua valisti eräs kirkon hallintoa tiiviisti seuraava jäsen. Kirkolliskokous ei halunnut virkamiespappeutta, vaan tunnustukseen sitoutetun ja kirkon uskon perustasta nousevan pappeuden. Porvoon hiippakunnan uutislehden Kyrkpressenin (Kpr 15.11.07) otsikonti kirkolliskokouksen päätöksestä oli osuva.

Saturday, November 10, 2007

Keskustelu "tuomiokapitulin" kanssa

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on joutunut hankalaan välikäteen lakimiesasessorinsa lausunnoista. Asessori oli antanut lausunnon Kalevalle jossa hän luonnehti Luther-säätiön Ruotsin lähetyshiippakunnassa toimitettuja pappisvihkimyksiä seuraavin sanankääntein: "-Kun he tulevat takaisin Ruotsista, kirkon kannalta ei ole tapahtunut mitään muutosta. -He ovat yhtä maallikkoja kuin ennen Ruotsiin menoaan. Minusta vihkimiset ovat lähinnä roolileikkejä. Ei niillä mitään muuta juridista merkitystä ole."

Rahjan sanavalintaaa on pidettävä harkittuna, koska hän on käyttänyt samoja sanoja jo aikaisemminkin pastori Janne Koskelan pappisvihkimyksen yhteydessä (Kaleva 10.12.2005). Rahja edustaa toista kantaa kuin piispa Samuel Salmi, joka ei kiistänyt pastori Koskelan saamaa pappisvihkimystä ja pappeutta kirkkoherroille antamassaan tiedonannossa. Ainoastaan hänen oikeutensa esiintyä Suomen evl-kirkon pappina Salmi kiisti (Rauhan tervehdys 26.1.2006).

Kirjoitin asessori Rahjan lausunnoista avoimen kirjeen tuomiokapitulille. Kirje julkaistiin Kalevassa 7.10. Odottelin vastausta lähinnä Rahjalta itseltään taikka hänen esimeheltään piispa Salmelta. Heidän sijastaan kirjoitukseen vastasi "kolmas taho", pääsihteeri Niilo Pesonen. Hän ei vastannut tuomiokapitulin arvovallalla, vaan kertoi lähinnä oman mielipiteensä vihkimyksistä.

Ruotsin lähetyshiippakunnassa vihityt ovat pappeja
Hiippakunnan pääsihteeri Pesonen vahvisti kirjoituksellaan avoimessa kirjeessä esittämäni näkemyksen. Pesosen sanoin "-Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta erillisellä yhteisöllä on toki mahdollisuus vihkiä oman yhteisönsä palvelukseen pappeja ja kutsua muita työntekijöitä. " Tällä lausunnollaan hän liittyy piispa Salmen kantaan, jonka hän on julkaissut notaarinsa avustamana aikaisemmin.

Näin Suomen kirkolla ei ole monopolia pappisvihkimyksiin, vaan se lähtökohtaisesti tunnustaa toisissa luterilaisissa kirkoissa ja yhteisöissä oikein toimitetut vihkimykset ja kirkolliset toimitukset. Olen iloinen ystäväni Pesosen ottamasta kannasta.

Siinäkin Niilo Pesonen liittyi näkemykseeni, ettei Luther-säätiön papeilla ole pappisoikeuksia Suomen evl kirkossa. Tämä tietysti sillä ehdolla, ettei Suomen kirkko niitä näille papeille anna. Mielestäni voisivat antaa, sillä he vastaavat uhrautumisellaan siihen hätähuutoon, joka nousee Suomen evl kirkon piiristä. Me tarvitsemme Jumalan sanaan sitoutuneita pappeja "joka vuosikerrassa". Mielessäni siunaan näitä nuoria miehiä ja annan roposen heidän tukemisekseen. Ennustan, että he tulevat palvelemaan meitä kaikkia.

Olen tavannut näistä papeista useita. Heissä on nuoruuden raikkautta, uskon rohkeutta, nöyryyttä ja hiljaisuutta suurien asioiden edessä. Löytyy heistä toki ylilyöntejäkin, mutta sallimmehan me sellaiset itsellemmekin, miksemme myös heille. Tärkeintä kaikessa on kuintekin, että he julistavat evankeliumia ja hoitavat sieluja kohti taivaskotia Herran asettamina paimenina. Kirkollamme olisi syytä tehdä heidän kanssaan yhteistyösopimus - tilaa kyllä on.