Friday, October 19, 2007

John Vikströimin kirjoituksen johdosta

Arkkipiispa em. John Vikström kirjoitti artikkelin virasta ja omastatunnosta Teologisessa Aikakauskirjassa 4/2007. Kirjoitus olisi ansainnut pitemmänkin vastauksen, mutta tässä pohdintaani sen keskeisimmästä aiheesta.

Kristus asetti paimenviran virkaan asetettujen miesten tehtäväksi. Raamattu-aineiston tähden kirkot ovat 2000 vuotta pitäytyneet näkemykseen, jonka mukaan paimenvirkaan on asetettava valitut miehet. Tätä on historiallisesti vaikea kumota kolminaisuusoppia tunnustaneiden ja tunnustavien kirkkojen osalta.

Virkaan kuuluu Raamattu-aineiston perusteella yhtenä osa-alueena ihmiskäsitys ja sen kautta sukupuolisuus ja luomisjärjestys. Vikström väistää osan virkateologiaan liittyvistä premisseistä ja tyytyy tarkastelemaan asiaa armonvälineiden ja viran keskinäisellä suhteella. Hän kohdistaa huomion Raamatun omasta aineistosta toisaalle luomalla kysymyksenasettelun, joka ei ole Raamatun virkateologian kannalta täysin relevantti. Vikström tuo kirjoitukseensa mausteeksi vielä ihmiskäsityksen, joka sekään ei ole Raamatun pohjalta nouseva vaan perustuu enemmän valistuksen jälkeiseen positiiviseen ihmiskuvaan. Kirjoituksen yhteiskunnallinen osuus ilahduttaa varmasti monia poliittisia ideologeja.

Vikströmin pääväite voitaisiin ilmaista seuraavasti: ”Pyhä Henki toimii sanassa ja sakramenteissa palvelusviran välityksellä. Viran sukupuolella ei ole merkitystä, koska paino on armonvälineissä eikä niitä hoitavan palveluviran kvaliteeteissa”. Vikströmin väite on ongelmallinen kirkon virallisen raamattunäkemyksen kannalta, koska hän ohittaa Paavalin kirjeiden virkateologisen aineiston osoittaman yhteyden Raamatun ihmiskuvaan. Kirkon virallisen raamattunäkemyksen tähden viran sukupuolisidonnaisuus ja yhteys ihmiskuvaan on liitettävä mukaan virasta käytävään keskusteluun. Virkaa ei voi tarkastella pelkästään viran funktioiden kannalta. Muussa tapauksessa keskustelu tapahtuu toisella maaperällä kuin missä kirkko seisoo paitsi jumalanpalvelusta viettävänä yhteisönä (liturgian vuoropuhelu: -Tämä on Jumalan sana.- Jumalalle kiitos.) myös kirkkolaissa (KJ 1§). Tästä syystä Vikströmin kirjoitus ei kohtaa sitä lähtokohtaa, johon keskustelun toinen osapuoli perustautuu.

Wednesday, October 10, 2007

Muutamista uutisista

Sain emailin Ruotsalaiselta papilta Länsi-pohjasta. Kirje lämmitti mieltäni kovasti. Sen hengellinen anti myös pysähdytti. Kirjoittaja rohkaisi varjeltumaan katkeruudelta ja muistamaan Jumalan rakkauden kaikkia syntisiä kohtaan, joista jokainen saa itse tuntea olevansa suurin. Tämä antaa voimaa myös antaa anteeksi niille, jotka meitä vainoavat.

Ohessa vastaukseni veli T:lle.

Tack, broder T.
Det värmde i hjärtan då jag läste ditt skrivelse. Ja, att förbli fri av bitterhet, det är en Guds gåva. Jag försöker påminna mig, att det är inte en kamp emot biskop utan en kamp emot onda makter i himlarymden. De försöker att göra olovlig att predika och verka enligt Bibel. Först kvinnoprästsaken, sen homosaken, och till sist evangelium. Om vi ger bort Bibel i ämbetsfrågan, har vi ingenting att stå på i frågan om evangelium heller.

Gud välsigne dig i ditt arbete.
Guds frid
Vesa

Toinen asia oli kiva juttu Oulunseudun paikallislehdessä. Käytkää lukemassa (10.10.2007) http://www.rantalakeus.fi/. Sain olla esillä neutraalisti ja ilman toimittjan ennakkoasennetta.

Viime viikon Helsingin Sanomien uutisoinnista ja suuhuni pannuista sanoista minulla ei ole juuri mitään hyvää sanottavaa. Oikaisin asian toimittajalle, kielsin julkaisemasta lausumiani, ellen ehdi niitä tarkastaa. Hän ei noudattanut tahtoani, eikä ole edes julkaissut vastinettani. Hänelle on myös joku tuomiokapitulista syöttänyt pajunköyttä. Hän sanoi saaneensa kapitulista tiedon, että olisin saanut huomautuksen ("...on huomauttanut Pöyhtäriä...") jo aikaisemmin avioliittoon vihkimis asiassa. En ole saanut kapitulilta yhtään huomautusta. Ensimmäinen juttu jätettiin raukeamaan, sillä tutkintaa ei käynnistetty. Sen yhteydessä kapituli antoi vain ohjeistuksen, ja vielä konditionaalissa. Kapituli antoi myös oikeuden olla vihkimättä eronneita omantunnon tähden.

Toki vihin eronneitakin. En pidä ongelmallisena sitä, että esimerkiksi henkilö menee uuteen avioon, kun hänet on aikaisempi aviopuoliso jättänyt. Näin myös Luther opetti.

Jumalan armon avulla, ja monien esirukouksien tuella me Jari Rankisen, Ari Norron, rouva Ojalan kanssa yritämme pitää sydämemme rauhallisina ja tulevaisuuteen luottavina. Kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa, sen jälkeen ongelmat voivat olla vain pieniä.

Saturday, October 06, 2007

Verkko-Kotimaan kertomaa

Tämän viikon verkkokotimaassa julkaistiin kaksi uutista, joita voisi luonnehtia kirkkomme "ajan merkeiksi". Ensimmäinen oli naispappeusjuttu, toinen oli juttu emeritusprofessori, pastori Heikki Räisäsen mielipiteistä nykykirkosta.

Naispappeusjuttu oli jälkikaikuja Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin tuomiosta erottaa allekirjoittanut papinvirasta kahdeksi kuukaudeksi. Kotimaan toimittajalle esitin pettymykseni pohjoisen lehden tiedottamiseen, jossa kiellostani huolimatta minut esitettiin aktiivisena toimijana, ikäänkuin olisin jo perustamassa "omaa seurakuntaa" ja liittymässä Missionsprovinssiin. Näin en tietenkään ole tekemässä. Kerroin jutussa aikomuksestani käydä tämän vanhauskoisten kirkollisiin oikeuksiin liittyvän taistelun loppuun saakka kirkon sisällä. Tähän haluan lisätä, että Jumalan avulla. Omilla voimilla hommat jäisi varmasti kesken ja kuvaan tulisi paljon lihallista kiivailua.

Pastori Heikki Räisänen on kirkkomme "arkkiliberaali". Lehden uutisoinissa Erkki Niinivaara-seuran seminaarista pastori Räisänen toivoi peitetysti, että kirkkomme luopuisi uskontunnustuksistaan. "Räisäsen mukaan kirkossa annetaan ymmärtää, että olisi otettava vastaan ”koko paketti”, etiikka ja dogmatiikka, ollakseen oikea kirkon jäsen.
– Tämä on omiaan vieraannuttamaan yhä useampia. Uskontunnustuksen lausuminen yhteen ääneen tekee monet kirkon jäsenet vaivautuneiksi ja hiljaisiksi.
– ...kirkollinen dogmatiikka takertuu 300-, 400- ja 1500-lukujen uskontunnustuksiin, tavalla joka ei ole kaukana fundamentalismista.

Vierailin eilen Oulunsalon lukion abien uskontotunnilla. Alustin kristinuskosta ja kirkostamme. Esittelin kirkkomme kirkon virallisten kirjojen avulla. Kirkkolain ja -järjestyksen ensimmäinen pykälä pysäytti jälleen kerran. Johtopäätös ei voinut olla muu kuin, että kirkkomme on tunnustuskirkko, jossa jäsenistön edellytetään tunnustavan mm. nämä pastori Räisäsen ongelmoimat tunnustukset. Tunnustamisen perusteella avautuu itsenäinen oikeus käydä ehtoollisella, oikeus päästä kummiksi ja oikeus asettua ehdokkaaksi kirkollisissa vaaleissa.

Ns. vanhauskoiset eivät siten edusta kirkossamme sen virallisen raamattunäkemyksen ja uskontunnustuksien kannalta ääärilaitaa, vaan ovat keskellä kirkkoa.

"Ajan merkkinä" on lopulta myös kirkon oma tunnustuspykälä. Taistelua ei käydä, vaikka siltä näyttää, naispappeudesta, vaan kirkon tunnustusperustasta ja raamattunäkemyksestä. Vielä ne molemmat ovat koskemattomia ja perinteisen kristikunnan mukaisia, ainakin kirkon virallisissa kirjoissa (tunnustuskirjat, kirkkokäsikirjat, virsikirja ja kirkkolaki). Mutta kuinka kauan. Pastori Räisänen ei ole yksin mielipiteensä kanssa, vaan edustaa kirkkomme papistoa, joka kokee yhä suurempaa epämiellyttävää oloa kirkkomme jumalanpalveluksissa joutuessaan liturgiassa tunnustamaan apostolisen uskon ja lausumaan "Tämä on Jumalan sana" luettujen Raamatun kohtien jälkeen.

Taistelu käy kuumana, mutta ollaan hyvillä mielin. Kirkkomme tunnustusperusta on jykevä.

Wednesday, October 03, 2007

Kauniit rohkaisun sanat

Keskiviikkoisessa myrskyssä sain nämä kauniit rohkaiset sanat eräästä uskonystävältä. Kovasti lievitti ja tuntui hyvältä lukea ja veisata kirkkomme vanhasta aarrearkusta ..

"...Toivotan Sinulle voimia ja Jumalan johdatusta tässä tilanteessa. Laitan pari vanhan virsikirjan Opettajan rukous nimisen virren säettä rohkaisuksi, jotka selatessa kirjaa avautuivat (virresta 321:3-5)":

"Vaan ett' on tämä työs, O rakas Herra! omas, Ja itse sääsit myös Mun paimentamaan laumaas;
Niin ann' myös armoa, Mua lahjoill' lahjoita, Ett' palvelen sinua; Kuul' huuton' palava!

Ett' nimes kunniata, Kuin kristitt' kiivaast' haen, Ja laumas lampaita, Rakennan, ruokin, kaitsen;
En tottel' kunniast', Enk' mailman vainosta; Vaan halust' hartahast' Pyydän parannusta.

Mua vahvist' Hengelläs, Totuuttas julistamaan, Ett' syntei nuhdelless' En huoli vainoi mailman, Sä suojel' minua; Sillä sanaas selkiää Mun tulee puhua, Eik' katsoo mieliä".