Keskustelu "tuomiokapitulin" kanssa

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on joutunut hankalaan välikäteen lakimiesasessorinsa lausunnoista. Asessori oli antanut lausunnon Kalevalle jossa hän luonnehti Luther-säätiön Ruotsin lähetyshiippakunnassa toimitettuja pappisvihkimyksiä seuraavin sanankääntein: "-Kun he tulevat takaisin Ruotsista, kirkon kannalta ei ole tapahtunut mitään muutosta. -He ovat yhtä maallikkoja kuin ennen Ruotsiin menoaan. Minusta vihkimiset ovat lähinnä roolileikkejä. Ei niillä mitään muuta juridista merkitystä ole."

Rahjan sanavalintaaa on pidettävä harkittuna, koska hän on käyttänyt samoja sanoja jo aikaisemminkin pastori Janne Koskelan pappisvihkimyksen yhteydessä (Kaleva 10.12.2005). Rahja edustaa toista kantaa kuin piispa Samuel Salmi, joka ei kiistänyt pastori Koskelan saamaa pappisvihkimystä ja pappeutta kirkkoherroille antamassaan tiedonannossa. Ainoastaan hänen oikeutensa esiintyä Suomen evl-kirkon pappina Salmi kiisti (Rauhan tervehdys 26.1.2006).

Kirjoitin asessori Rahjan lausunnoista avoimen kirjeen tuomiokapitulille. Kirje julkaistiin Kalevassa 7.10. Odottelin vastausta lähinnä Rahjalta itseltään taikka hänen esimeheltään piispa Salmelta. Heidän sijastaan kirjoitukseen vastasi "kolmas taho", pääsihteeri Niilo Pesonen. Hän ei vastannut tuomiokapitulin arvovallalla, vaan kertoi lähinnä oman mielipiteensä vihkimyksistä.

Ruotsin lähetyshiippakunnassa vihityt ovat pappeja
Hiippakunnan pääsihteeri Pesonen vahvisti kirjoituksellaan avoimessa kirjeessä esittämäni näkemyksen. Pesosen sanoin "-Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta erillisellä yhteisöllä on toki mahdollisuus vihkiä oman yhteisönsä palvelukseen pappeja ja kutsua muita työntekijöitä. " Tällä lausunnollaan hän liittyy piispa Salmen kantaan, jonka hän on julkaissut notaarinsa avustamana aikaisemmin.

Näin Suomen kirkolla ei ole monopolia pappisvihkimyksiin, vaan se lähtökohtaisesti tunnustaa toisissa luterilaisissa kirkoissa ja yhteisöissä oikein toimitetut vihkimykset ja kirkolliset toimitukset. Olen iloinen ystäväni Pesosen ottamasta kannasta.

Siinäkin Niilo Pesonen liittyi näkemykseeni, ettei Luther-säätiön papeilla ole pappisoikeuksia Suomen evl kirkossa. Tämä tietysti sillä ehdolla, ettei Suomen kirkko niitä näille papeille anna. Mielestäni voisivat antaa, sillä he vastaavat uhrautumisellaan siihen hätähuutoon, joka nousee Suomen evl kirkon piiristä. Me tarvitsemme Jumalan sanaan sitoutuneita pappeja "joka vuosikerrassa". Mielessäni siunaan näitä nuoria miehiä ja annan roposen heidän tukemisekseen. Ennustan, että he tulevat palvelemaan meitä kaikkia.

Olen tavannut näistä papeista useita. Heissä on nuoruuden raikkautta, uskon rohkeutta, nöyryyttä ja hiljaisuutta suurien asioiden edessä. Löytyy heistä toki ylilyöntejäkin, mutta sallimmehan me sellaiset itsellemmekin, miksemme myös heille. Tärkeintä kaikessa on kuintekin, että he julistavat evankeliumia ja hoitavat sieluja kohti taivaskotia Herran asettamina paimenina. Kirkollamme olisi syytä tehdä heidän kanssaan yhteistyösopimus - tilaa kyllä on.