John Vikströimin kirjoituksen johdosta

Arkkipiispa em. John Vikström kirjoitti artikkelin virasta ja omastatunnosta Teologisessa Aikakauskirjassa 4/2007. Kirjoitus olisi ansainnut pitemmänkin vastauksen, mutta tässä pohdintaani sen keskeisimmästä aiheesta.

Kristus asetti paimenviran virkaan asetettujen miesten tehtäväksi. Raamattu-aineiston tähden kirkot ovat 2000 vuotta pitäytyneet näkemykseen, jonka mukaan paimenvirkaan on asetettava valitut miehet. Tätä on historiallisesti vaikea kumota kolminaisuusoppia tunnustaneiden ja tunnustavien kirkkojen osalta.

Virkaan kuuluu Raamattu-aineiston perusteella yhtenä osa-alueena ihmiskäsitys ja sen kautta sukupuolisuus ja luomisjärjestys. Vikström väistää osan virkateologiaan liittyvistä premisseistä ja tyytyy tarkastelemaan asiaa armonvälineiden ja viran keskinäisellä suhteella. Hän kohdistaa huomion Raamatun omasta aineistosta toisaalle luomalla kysymyksenasettelun, joka ei ole Raamatun virkateologian kannalta täysin relevantti. Vikström tuo kirjoitukseensa mausteeksi vielä ihmiskäsityksen, joka sekään ei ole Raamatun pohjalta nouseva vaan perustuu enemmän valistuksen jälkeiseen positiiviseen ihmiskuvaan. Kirjoituksen yhteiskunnallinen osuus ilahduttaa varmasti monia poliittisia ideologeja.

Vikströmin pääväite voitaisiin ilmaista seuraavasti: ”Pyhä Henki toimii sanassa ja sakramenteissa palvelusviran välityksellä. Viran sukupuolella ei ole merkitystä, koska paino on armonvälineissä eikä niitä hoitavan palveluviran kvaliteeteissa”. Vikströmin väite on ongelmallinen kirkon virallisen raamattunäkemyksen kannalta, koska hän ohittaa Paavalin kirjeiden virkateologisen aineiston osoittaman yhteyden Raamatun ihmiskuvaan. Kirkon virallisen raamattunäkemyksen tähden viran sukupuolisidonnaisuus ja yhteys ihmiskuvaan on liitettävä mukaan virasta käytävään keskusteluun. Virkaa ei voi tarkastella pelkästään viran funktioiden kannalta. Muussa tapauksessa keskustelu tapahtuu toisella maaperällä kuin missä kirkko seisoo paitsi jumalanpalvelusta viettävänä yhteisönä (liturgian vuoropuhelu: -Tämä on Jumalan sana.- Jumalalle kiitos.) myös kirkkolaissa (KJ 1§). Tästä syystä Vikströmin kirjoitus ei kohtaa sitä lähtokohtaa, johon keskustelun toinen osapuoli perustautuu.