Tämän viikon verkkokotimaassa julkaistiin kaksi uutista, joita voisi luonnehtia kirkkomme "ajan merkeiksi". Ensimmäinen oli naispappeusjuttu, toinen oli juttu emeritusprofessori, pastori Heikki Räisäsen mielipiteistä nykykirkosta.
Naispappeusjuttu oli jälkikaikuja Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin tuomiosta erottaa allekirjoittanut papinvirasta kahdeksi kuukaudeksi. Kotimaan toimittajalle esitin pettymykseni pohjoisen lehden tiedottamiseen, jossa kiellostani huolimatta minut esitettiin aktiivisena toimijana, ikäänkuin olisin jo perustamassa "omaa seurakuntaa" ja liittymässä Missionsprovinssiin. Näin en tietenkään ole tekemässä. Kerroin jutussa aikomuksestani käydä tämän vanhauskoisten kirkollisiin oikeuksiin liittyvän taistelun loppuun saakka kirkon sisällä. Tähän haluan lisätä, että Jumalan avulla. Omilla voimilla hommat jäisi varmasti kesken ja kuvaan tulisi paljon lihallista kiivailua.
Pastori Heikki Räisänen on kirkkomme "arkkiliberaali". Lehden uutisoinissa Erkki Niinivaara-seuran seminaarista pastori Räisänen toivoi peitetysti, että kirkkomme luopuisi uskontunnustuksistaan. "Räisäsen mukaan kirkossa annetaan ymmärtää, että olisi otettava vastaan ”koko paketti”, etiikka ja dogmatiikka, ollakseen oikea kirkon jäsen.
– Tämä on omiaan vieraannuttamaan yhä useampia. Uskontunnustuksen lausuminen yhteen ääneen tekee monet kirkon jäsenet vaivautuneiksi ja hiljaisiksi.
– ...kirkollinen dogmatiikka takertuu 300-, 400- ja 1500-lukujen uskontunnustuksiin, tavalla joka ei ole kaukana fundamentalismista.
Vierailin eilen Oulunsalon lukion abien uskontotunnilla. Alustin kristinuskosta ja kirkostamme. Esittelin kirkkomme kirkon virallisten kirjojen avulla. Kirkkolain ja -järjestyksen ensimmäinen pykälä pysäytti jälleen kerran. Johtopäätös ei voinut olla muu kuin, että kirkkomme on tunnustuskirkko, jossa jäsenistön edellytetään tunnustavan mm. nämä pastori Räisäsen ongelmoimat tunnustukset. Tunnustamisen perusteella avautuu itsenäinen oikeus käydä ehtoollisella, oikeus päästä kummiksi ja oikeus asettua ehdokkaaksi kirkollisissa vaaleissa.
Ns. vanhauskoiset eivät siten edusta kirkossamme sen virallisen raamattunäkemyksen ja uskontunnustuksien kannalta ääärilaitaa, vaan ovat keskellä kirkkoa.
"Ajan merkkinä" on lopulta myös kirkon oma tunnustuspykälä. Taistelua ei käydä, vaikka siltä näyttää, naispappeudesta, vaan kirkon tunnustusperustasta ja raamattunäkemyksestä. Vielä ne molemmat ovat koskemattomia ja perinteisen kristikunnan mukaisia, ainakin kirkon virallisissa kirjoissa (tunnustuskirjat, kirkkokäsikirjat, virsikirja ja kirkkolaki). Mutta kuinka kauan. Pastori Räisänen ei ole yksin mielipiteensä kanssa, vaan edustaa kirkkomme papistoa, joka kokee yhä suurempaa epämiellyttävää oloa kirkkomme jumalanpalveluksissa joutuessaan liturgiassa tunnustamaan apostolisen uskon ja lausumaan "Tämä on Jumalan sana" luettujen Raamatun kohtien jälkeen.
Taistelu käy kuumana, mutta ollaan hyvillä mielin. Kirkkomme tunnustusperusta on jykevä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment