Ihanaa luettavaa Vammalasta, Oulu tulee perässä?

Olipa mukavaa lukea ystäväni Jari Rankisen blogia hänen suunnitelmistaan. Jarihan on, kuten tiedätte, samanlaisessa tilanteessa kuin allekirjoittanut, hänelle ei ollut enää käytännössä mahdollista jatkaa paikallisseurakunnan seurakuntapappina. Valoa kuitenkin pilkottaa. Vammalassa on alettu Jarin uskonystävien toimesta kokoamaan tukirengasta, joka sitoutuu rukoilemaan ja tukemaan taloudellisesti Jarin mahdollisuutta jatkaa Vammalan ja laajemmin Satakunnan alueella Jumalan valtakunnan työssä. Työyhteydeksi on kaavailtu, varovaisesti, Luterilaista evankeliumiyhdistystä. Tehtävinä hänellä on papin ja evankelistan työt, rukoilla, opettaa, vierailla eri yhdistyksissä ja seurakunnissa sekä tehdä pyydettäessä kirkollisia toimituksia. Suunnitelma tarkentuu myöhemmin keväällä. Rukoile sinäkin, että Jari saisi jatkaa Herran töissä!

Tuossa on jotakin iloista meininkiä. Varmasti Jarille on helpottavaa nähdä, että hänen tuekseen on lähdetty ja lähdetään. Suorastaan liikuttavaa oli myös lukea Jarin huoli seurakuntaan jääneestä nuoremmasta pastorista, Markus Malmivaarasta, jota kaiken todennäköisyyden tähden kohtaa sama tilanne. Vammalan seudulla ja Turku-Satakunnassa on nyt uskovien yli herätysliikerajojen asetuttava näiden pastorien taakse.

Meillä täällä Oulunseudulla ja Pohjois-Pohjanmaalla on lisäkseni muutamia pastoreita, joita mahdollisesti uhkaa Vammalan kohtalo. Vielä monissa seurakunnissa on rauhallista, kiitos siitä Herralle. Rukoillaan rauhallista aikaa tänne Oulun hiippakuntaan. Kun teologiat on jo vastakkain, ei asioita tarvitse enää muuten kärjistää (Olen kiitollinen työyhteisöni monille jäsenille hyvistä hetkistä ja hyvästä yhteistyöstä. Me emme, puolin ja toisin, kärjistäneet, vaikka monien kanssa edustimmekin vastakkaisia mielipiteitä. Välillä tosin rätistiinkin. Teitä jää kyllä ikävä. Mutta tavataan vielä varmasti ja monenlaisissa merkeissä.)

Kuten jo tuosta edellisestä aavistelit, olen minäkin vetäytymässä sivuun. Yksityiskohdat on vielä auki, ja mitään virallista ei ole sovittu. Toivoisin voivani palata työhöni. Tälle seurakunnalle minä alttarin edessä lupasin saarnata ja opettaa Herran sanaa ja jakaa sakramentteja Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaisesti. Se oli minulle pyhä hetki. Rakastin työtä seurakunnassa. Edelleenkin olen sitä mieltä, että seurakuntapastorin, hengellisen isän, tehtävä on maailman tärkein tehtävä, ylivoimaisesti. Toiseksi tärkein on sitten äidin ja isän tehtävä kotona. Muut tulee hyvässä järjestyksessä perässä.

Jumala johdattaa heitä, kun he kulkevat rukoillen -sanoo Raamattu. Jumala on nyt sulkemassa yhtä ovea, ja rukoilen perheeni kanssa kysellen, minkä oven hän avaa. Rauhansanalaisuus olisi minulle luonnollinen työyhteys, monta sukupolvea on siinä vierähtänyt suvullani ja vaimoni suvulla. Siellä olen ymmärtänyt evankeliumin. Toivoisin jonkinlaisen tehtävän aukeavan sen piiristä. Ja samalla haluan, kuten Jarikin, palvella myös muita Herran omia. Pappeina olemme sitoutuneet Kristuksen kirkon työhön "aina ja kaikkialla".

Jumalan rauhalla

Vesa-pappi